Yli 65-vuotiaiden vertaistoiminta
KAJAANIN LATU ALOITTAA YLI 65-VUOTIAIDEN VERTAISLIIKUNNAN
Kajaanin Latu aloittaa uutena toimintana yli 65-vuotiaiden matalan kynnyksen ulkoilutoiminnan. Vertaisohjaajat suunnittelevat toimintaa yhdessä osallistujien kanssa tammikuussa ryhmän toiveiden mukaiseksi. Ulkoilu aloitetaan kevyillä kävelylenkeillä, joten osallistujilla ei tarvitse olla lajikohtaisia erityistaitoja.
Vertaisliikuntaa järjestetään osana Suomen Ladun Hyvinvointia ulkoilusta -hanketta, jolla tuetaan yli 65-vuotiaiden hyvinvointiaulkoilun, yhdessä olemisen ja luonnossa liikkumisen avulla.
Toiminta on tarkoitettu erityisesti henkilöille, joilla ei ole varsinaisia toimintarajoitteita mutta joiden ulkoilu on vähentynyt tai jotka liikkuvat terveytensä kannalta liian vähän.
Suomen Ladun kouluttamat vertaisohjaajat ovat ikäryhmään kuuluvia mutta sekä osallistujien että ohjaajien ikää voidaan tarvittaessa joustaa muutamalla vuodella kuitenkin niin, että toimintaan osallistuvat ovat pääasiassa eläkeikäisiä.