Ostoskori
0
0,00 €
Runo: Kiilopäällä 2.-9.4.2005
23.11.2022
Kiilopään retket ovat innostaneet osallistujia liikkumaan, laulamaan ja runoilemaan. Atso Lammassaari on sanaillut oman retkikokemuksensa runomittaan.
Lähti retkelle Kainuusta melkoinen joukko,
nyt on syynätty Kiilopään seudun jokainen loukko.
Veijo täytti siellä kahdeksankymmentä vuotta
eipä siis tehty retkeämme suotta.
Oli pyryä ja varsinkin sitä
Keli teki vaivaa, kuului kyselyitä: mitä
sinä suksiisi laitoit
kun matkaasi taitoit.
Tuulena kiisit
ja sauvoillasi piirsit
taivaalle upeita kaaria.
Sen katselu miellytti meikäläistäkin vaaria.
Joka aamu porukka haisteli säätä,
voiteli sukset ja kohta täyttä päätä
liitti suksensa jalkaan
ja muutenkin ylimalkaan,
varusteitaan laitteli,
joku vielä kartankin taskuun taitteli.
Siitä sitten itsensä ladulle käänsi
ja eväsrepun viilekkeet suorempaan käänsi.
Illalla palatessa laskettiin tulokset nippuun,
joku tuumasi hiljaa: minulla jäi hippuun.
Kuitenkin kaiketenkin: jokainen hetki
tunsin, että onpas iloinen retki.
Siksipä teille kiitosta suollan
ja hiukan pelottelen: josko uusintaa puollan.
Suostuttelijalle
Ritvaa kiitän kun tammikuussa soitit
ja mun suunnitelmia koitit
muuttaa ja muutit, melkeinpä heti
olisi Afrikassa ollut vieraampi peti.
Keittiölle
Ruoka ei helpolla runolle käänny,
eikä sen kehumisessa kieleni väänny.
Sitä oli tarpeeksi, ehkä vähän liikaa,
oli leipää, lihaa, lohta ja siikaa,
kokille kehuin: Ruoka on hyvää.
"kovin tuon kuuleminen on miellyttävää.
Kyllä tämä ryhmä kauheasti syökin,
suuri on siinä keittiössä työkin."
Hiihtokvartetti
On siitä aina kaukana leikki,
kun Yrjö, Eero ja vetäjänä Heikki,
suuntaa ulos ja pyryä päin.
Tuon sain kokea minäkin näin
ja heti monen monta kertaa
Ei kyllä miehille muutenkaan vertaa.
Kun vauhtiin mukaan yritti lähteä,
oli kuin kurkoittaisi kaukaista tähteä.
Kuitenkin kerran menohalunsa kadottivat
ja minuakin odottivat.
Kohta kuitenkin nainen jakoi leikin,
sain sitten kanssa Heikin,
hiihdellä ja kierrellä,
eikä muita enää vierellä.
Vauhti ei kuitenkaan yhtään liennyt,
liekkö Heikki ollenkaan tiennyt,
että väliin viimeistäni vein.
Tuntui, että saman tein,
saisin sairastupaan entää,
ja kopterilla lentää
päin lokoisampaa oloa.
Olisi sekin ollut vähän noloa.
Kallelle
Kallen kanssa mukava oli asua,
ei tarvinnut juosta tai muutenkaan hosua.
Hän illalla tavarat valmiiksi keräsi
ja aamulla vissiin kuudelta heräsi.
Kuin varjo hän kulki,
eikä kertonut julki,
että mies tästä lähti,
kuin pyrstöinen tähti.
Tämän totesin kerran,
kun juksasin sen verran,
että koiran unta nukuin
vaikka valveilla kukuin.
Ikkunasta näin,
miten viitaa päin
hän riuskasti kiisi
kuin kiireinen hiisi.
Kallella tavaroiden paikat on tarkat
hommassa minäkin tarvitsin harkat.
Keskimäärin huoneessa timmiltä näytti.
vaikka tavarani tarkasti kuutiot täytti.
Kiitosta kaverille tahdon näin antaa,
tyytyväisin mielin etehesi kantaa.
teksti: Atso Lammassaari
kuvat: Kajaanin Latu ry:n kuva-arkisto